Kolmas viikko lomaa menossa. (1vko kesälomaa ja 2vko talvilomaa) On ollut suorastaan nautinto viettää omaa aikaa. Vaari ei ole ollut lomalla, joten minulla on ollut omaa aikaa päivät. Päivät on kulunut kuin siivillä. Olen sienestänyt ja säilönyt niitä. Olen myös kuivattanu muutaman sankollisen omenia. Tosin ne on menny aika pieneen tilaan kuivattuna.

Olen tehnyt pihatöitä ja pilkkonut kiehisiä talvea varten.

Olin suorastaan itsekäs, en kertonut kellekkään, että olen ollut lomalla. Näin olen saanu omaa aikaa ja olen saanu tehdä piha- ja säilöntä töitä rauhassa. No ,en ole ollut ihan koko aikaa mökillä. Yhden päivän tuhlasin olemalla Helsigissä ostoksilla. 8h kaupasta toiseen. Yhden kerran kävin siskon kanssa kahvilla. Ja saldona oli syystakki ei muuta. Mutta rankempaa oli kuin päivä sienessä.  Ja yhden yön ajan oli vieraita kun vaarin sisko tuli kylään Nilsiästä sekä hänen poikansa morsiammineen Porvoosta. Ja olihan heitä tosi kiva nähdäkkin pitkästä aikaa. 

Tähän asti sää suosi kyllä kunnolla. Oli todella lämmintä +18 - +21 astetta. Eli suorastaan kesäiset säät. Välillä vietinkin luppoaikaa istumalla omenapuun alla ja vain nautin hiljaisuudesta.

IMG_4336-normal.jpg

Lämmin sää houkutteli rantakäärmeenkin nauttimaan auringon lämmöstä.

IMG_4238-normal.jpg

Muutenkin minulla oli täällä eläinystäviä seurana. Joka aamu setsemän pintaan, jonkun killi kiersi pihassa saalistusreissullaan.

IMG_9819-normal.jpg

Olen nauttinu aamupalani joka aamu terassilla, ilman mitään kiirettä. Ja aampalan on tämä tipu jakanu. Tosin vain pienen palan leipää. Sanoisinko ihan murusen vaan. Mutta oppi tosi nopeesti hakemaan osuutensa kun menin aamupalan kanssa terassille.

IMG_4215-normal.jpg

Lämmin ja aurinkonen sää on jatkanut Ruusujen kukintaa. 

IMG_4247-normal.jpg

Olisi pitänyt hankkia lisää syyskukkasia, mutta en ole malttanu lähteä täältä kaupunkiin. Vaari tosin toi minulle hieman silmäniloa terassin pöydälle.

IMG_4357-normal.jpg

Olemme käyneet iltasella sienessä vaarin kanssa, mutta ei kovin suuria saaliita ole saatu. Tänään minulla oli tuuria. Kattoin netistä että iltapäivällä alkaa sataa. Joten lähdin metsään heti seitsemän aikaan, kun päivä alko valjeta .

Ulkona oli sumuista ja aivan tyyntä. (ei tuo kirkastunu koko päivänä) Tulin mökille vasta puolelta päivin.  Oli aivan ihanaa ja rentouttavaa kuljeskella sienessä yksin. En nähnyt ketään koko aikana. Niin no, yhdellä lammella oli valtava määrä sorsia, jotka onnistuin tietty säikyttämään.

IMG_9822-normal.jpg

IMG_9827-normal.jpg

Rannalla pidin pienen tauon ja lähdin sitten kohti mökkiä.

IMG_9829-normal.jpg

Mökille päästyä siivosin sienet ja valmistin suolasieniä säilöön. Tarkoitus olikin kerätä Rouskuja lisää edellisen illan saaliiden lisäksi. Ja vähän sainkin.

IMG_9839-normal.jpg

Kun nämä ja eilisen illan saaliimme säilöin, niin nyt meillä on suolasienet laitettu talven varalle. Suppiksia ja kanttarellejä täytyy vielä keräillä. Niitä vain ei ole vielä kovin paljon, kun on ollu niin kuivaa. Mutta kun pääsin mökille ja keitin mukillisen teetä alkoi sataa. Ja sadetta onkin riittänyt koko päivän. No, nyt saa sienet kaipaamaansa vettä. 

Eilen illalla vaarin kanssa huomattiin että Puolukatkaan ei olleet vielä ihan kypsiä. Ja ne jotka oli kypsyny, oli kärsiny kuivuudesta. Mutta ne kerkee kyllä vielä tälle syksylle kerätä.

Ens viikonlopulla sitten pääsemme nauttimaan pojanpoikien seurasta. Ollaan vaarin kanssa suunniteltu sellasta pikku reissua heidän kanssaan tehtäväksi.