z9.jpg

Piha on siivottu talven jälkiltä ja on päästy ensimmäisen kerran

leikkaamaan nurmikkokin. Perennapenkkejä on putsailtu vielä sykysynjäljiltä.

z41.jpg

Osa Tulppaaneisa on aloittanu kukinnan sanoin Kevätvuohenjuuret sekä Narsissit. Mutta kyllä talvi teki hieman hallaakin kevät sipuleille. Osa ei enään näytä kukkivan. Täytyy nostaa ne myöhemmin ylös ja kuivattaa. Sitten syksyllä istutaa uudelleen.

z14.jpg

Vuorenkilvet aloittelevat kukintaansa. Antaa odottaa vielä varmaan ainakin viikon.

z10.jpg

Omenapuut ja luumupuut odottavat nupulla. Toivottavasti paras kukinta osuu viikonloppuun ja olemme itse paikalla. Pölyttäjiä nyt kuitenkin näyttsi olevan jos vain lämmintä riittää.

s2.jpg

Vielä on rinteessä pari kohtaa johon täytyy tehdä istutuksia. Kun kaadoimme muutaman puun alkukeväästä niin hieman vahingoittu muutamat istutukset ja täytyy ottaa uusiksi. Eniten kärsi ehkä yksi Mehitähtipenkki. Siihen tuli niin pajon sahanpurua, että ei sitä saa puhtaaksi muuten kuin kaivaa ylös ja tehdä uudelleen. Mutta siinähän on hieman puuhaamista.

s7.jpg

Vielä näyttää aika ankealta piha. Mutta kyllä se siitä heräilee. Ja kesäkukkasia en vielä raasi hankkia. Jos tulee vaikka kylmiä öitä niin eivät mene palellu.

Kitos että kävit Mummelin puuhamaassa. Tällaista tällä kertaa.