Kaikki ei aina mene putkeen. Viikonlopulla kesken nurmikon leikkurin syttyi trimmeri palamaan. Joten kesken jäi. Täytyy nyt viikonlopulla etsiä uusi masina.

Tuuli ja sade raiskasi monta puuliljaa. Kukinta jäi hyväksi mutta varret katkesivat. Joten leikkasin ne poikki ja laitoin sankoon. Eivät meinanneet mahtua 10L sankoon. Nyt ne on sitten siinä ja saadaan ainakin vähän aikaa nauttia niiden kukinnasta. Terassille en voinu sankoa laittaa sillä tuoksi oli sen verran valtava. 15 puuliljaa runsaassa kukinnassa saavat aikamoisen tuoksun aikaiseksi.

7.jpg

Muuten kesäkuta ja muut kukat on kukkineet runsaasti vieläkin. Piha kyllä on rehevässä kunnossa kun sadetta on tullut taivaalta yli omien tarpeidenkin. Ei ole monesti tarvinnu kastella.

12.jpg

Vesisade kyllä särkee liljojen kukinnan aika nopeasti. Kun kukkaan jää vettä niin ei sen kukinta kauaa kestäkkään sen jälkeen.

Mutta kuunliljat kukkivat ja ovat reheviä.

10.jpg

Kitkemistä on ollut harvinaisen vähän sadesäästä huolimatta. Kasvu on niin rehevää että rikkaruohoille ei ole ollut tilaa. Mutta vuorenkilpijä tietty saa olla leikkaamassa pitkin kesää kun alimmat lehdet kuihtuvat. 8.jpg

Vaikka monella perennalla on kukinta jo ohi, niin lehtien erimuodot ja vihreiden sävyt antaat pihaan mukavaa viihtyvyyttä runsaudessaan.