Niin puutarha kuin luontokin antaa tänä vuonna mahtavaa satoa. Ja sitä täytyy säilöä talteen. 

7o%C3%B6.jpg

Omenasato oli tänä vuonna todella hyvä. Omenien kuivatus on aloitettu.

Ne on kuin sipsiä. Niitä on mukava napostella ihan sellaisenaan.

poiuyt.jpg

Samoin hillojen teko. On tehty joulua varten omenakanelihilloa. Sekä  muita hilloja. Ja hillotus jatkuu vielä.

.jpg

Vadelmahilloja on myös tehty ja vielä täytyy tehdä lisää.

dfghjkl%C3%B6.jpg

Kun keräsimme puutarhamarjoja niin kaupunkiasunto oli niin kuuma, ettei millään enää jaksanu edes ajatella että touhuaisi kuumien purkkien kanssa. Niinpä keräsimme marjat ja laitoimme niitä pakastimeen. Nyt on iso arkkupakastin ihan täynnä marjoja. Mutta onneksi ilmat on myös viileämmät joten hilloitus on päässyt käyntiin. Hilloitan viikolla iltasin töiden jälkeen. Sillä viikonloput menee puutarhatöissä ja metsässä.

Tää vuonna on ollu metässä runsain mitoin marjoja ja sieniä.

Karvarouskuja olemme keränneet suolasieniksi. 

lkj.jpg

Kanttarelleja, Mustia torvisieniä ja Suppilovahveroa olemme kuivattaneet. Niitä onkin ollut helppo kerätä kun poikkeaa mökiltä metsään niin saa alkaa heti kerätä. Ja niitä onkin kerätty valtavasti tänä vuonna ja kuivattu.

-.%2Cmnbvc.jpg

En voinu ola ottamatta tätä kuvaa. altavan iso Kanttarelli ja valtavia Mustia torvisieniä. Kuin kukkakimppu.

edfgh.jpg

On ihanaa säilöä talven varalle. Niistä sitten saa nauttia itse ja moni muukin talven aikana.