2017
Krookuksilla alkoi kukinta. Nämä uudet oli ihania kun ne oli heiman kellertäviä. Toki entisetkin kukki tosi hyvin. Rusakkokaan ei syöny.
20170423_163211.jpg
Vaatimatonta mutta niin kaunista
20170604_120139.jpg
Piikkilankahässäkkä sai Lumihiutaleruukun.
20170713_200358.jpg
Terassin kukat kukki kiitollisesti koko kesän.
20170819_093209.jpg
 
 
2016
Uusija kukintoja jälleen ensi kesänä.
Tässä ei varmaankaa ole kaikkia lajeja läheskään mitä kukki mutta jotain kuitenkin tältäkin kesältä.
 
Kesä on mennyt vauhdilla tänäkin vuonna.
Kesäkukkaset olivat enimmäkseen miljoonakelloa ja ne kukkiat tosi kauniisti koko kesän. Myös vielä näin syksylläkin ne ovat jaksaneet kukkia. Taitaa tänä vuonna jäädä syyskukat laittamatta kun kesäkukat kukkii niin runsaana vielä.
 
viel%C3%A4%20kukkii.jpg
 
Laitoin myös hieman uutakin kesäkukkaa kuin Miljoonakelloa. Pelargonioita amppellina, Ahkeraliisaa,
Karjalanneitoaja ym.
 
20160926_150424.jpg
 
Syysleimut kukkivat ensimmäisen kerran todella kauniisti tänä kesänä. Tähän asti on ollut vain yksi kukka mutta nyt oli jo useampikin.
 
syysleimut.jpg
Guinean ahkeraliissa oli punaisena ja valkoisena
 
niinp%C3%A4.jpg
 
 
 
 
dfsdf.jpg
 
Ainoa syyskukka jonka olen tänä vuonna ostanu.
 
ghmj%2Cjm.jpg
Ruusujen kukintaa ei voi verrata muihin. Onneksi nämä kukkivat kauniisti koko kesän. Viime talvi vei
ruusuköynnöksen lähes kokonaan. Eipä saatu tänä kesänä nauttia sen kukinnasta. Mutta ehkä tulevina vuosina kunhan se elpyy jälleen.
 
db9ee022-0cec-41bc-ba8b-954e1c4e7263.jpg888888888888888.jpg20160926_150409.jpg20160926_150400.jpg20160926_150354.jpg
 
 
 
IMG_2446.jpge0d115a8-0531-4391-b206-f1cb38b54483.jpgd4.jpg
Sormustin kukat on ihania. Mutta kun ne tapaa kasvaa siellä missä ei pitäsi. No niitä taas siirreltiin kukkapenkkiin
 
s4.jpgs6.jpg
Valkeaa miljoona kukkaa laitoin myös piikkilankapalloon.
 
a2b46a52-8c86-4489-849a-f201f7706bb9.jpg
 
l4.jpg0c438cf2-b09e-495d-9a02-7e5b03932833.jpg
 
Tän vuonna kukki puutarhassa niin maanpeitekukat kuin muutkin tosi runsaasti.
 
IMG_0009.jpg
 
IMG_0048.jpg
 
0e56f62e-39a6-4ad1-a602-0a1c057553ea.jpg
 
IMG_2423.jpg
 
7167532224_428eb6e1e1_z.jpg
 
Omenapuut ja koristeomenapuut kukkivat tosi runsaasti tänä kesänä ja tuottivat myös satoa kunnolla.
 
IMG_2118.jpgIMG_2111.jpgIMG_0069.jpgIMG_0019.jpgIMG_0059.jpg
 
Liljojen kukintaa ei voita mikään. Tosin tuoksuvista puuliljoista jouduin luopumaan kun tuoksu on niin voimakas että puoliso kärsii astman takia. Yli 30 tuoksuvaa puuliljaa annoin uuteen kotiin. Onneksi löyty ottaja.
 
 
bdbb2da7-214a-48cf-be1a-d7de76da27fc.jpgdbd01667-4bc7-4a03-8b7e-e518c8e9ced7.jpg789456.jpgs4s5s5s56s6s.jpg13731558_1227020260665627_8153086934744099999.jpg6532.jpgd4d4d4d4d4d.jpg13726862_1227020940665559_88308549038816777777.jpgklk.jpg1.jpg111l.jpg
Narsissit
s19.jpg
 
Kevään ensimmäiset Tulppaanit
 
z1.jpg
 Grookukset
5231.jpg
 
 
2015
Sateisesta keväästä ja kesästä huolimatta nautimme kukistamme
Ruusujen kukintaa
30.jpg
 
29.jpg
 
IMG_0322.jpg
 
IMG_0318.jpg
 
IMG_0310.jpg
 
IMG_0353.jpg
 
IMG_0329.jpg
 
Liljat
 
IMG_0316.jpg
 
 
IMG_0276.jpg
 
111.jpg
 
IMG_0305.jpg
Kesäkukat
Tänä kesänä on kesäkukat Belargonia voittoisia. Niitä ostin sekä terssikaide laatikoihin sekä amppelleina.
 
IMG_0094.jpgIMG_0098.jpgIMG_0168.jpgIMG_0103.jpgIMG_0100.jpgIMG_0103.jpg
IMG_0118.jpgIMG_0108.jpgIMG_0116.jpgIMG_0165.jpgIMG_0304.jpg
Puutarhamessuilta ostetujaen jurakoiden tuomaa kukkaloistoa.
 
IMG_0292.jpgIMG_0291.jpgIMG_0294.jpgIMG_0334.jpg
 
 
IMG_0003.jpgimages.jpg
 
IMG_0347.jpg
 
IMG_0564.jpg
 
 
Kevät kukintaa puutarhassa
 
IMG_0259.jpg
 
IMG_0243.jpg
 
IMG_0054.jpgIMG_0248.jpgIMG_0040.jpgIMG_0077.jpg
 
 
2014
 
IMG_2689.jpgIMG_2707.jpgIMG_2711.jpgIMG_2387.jpgIMG_2114.jpgIMG_2980.jpgIMG_2992.jpgIMG_3068.jpgIMG_3033.jpgIMG_3026.jpgIMG_2817.jpg
 
IMG_4105.jpgIMG_3966.jpgIMG_3069.jpgIMG_4357.jpg
 
IMG_4039.jpgIMG_4042.jpgIMG_4058.jpgIMG_3742.jpgIMG_3724.jpgIMG_3147.jpgIMG_3753.jpgIMG_3117.jpg
 
Tulppaanit aloittavat jo kukinnan pikkuhiljaa kuin varkain. Laji toisensa jälkeen aukaisee kukinnan. 
 
IMG_9604-normal.jpg
 
IMG_9612-normal.jpg
 
IMG_9618-normal.jpg
 
 
IMG_9625-normal.jpg
 
IMG_0356-normal.jpg
 
IMG_0355-normal.jpg
 
 
 
Talven jäkeen taas kävellään pihalla ja katsellaan joko pihassa kukinta alkaa runsastumaan.
 
Kääpiönarsissit on sulosia kun ne on niin pieniä.
 
IMG_9995-normal.jpg
 
Mutta kyllä ne isommatkin on kauniita. Vaikkakaan ei niin hellyttäviä
 
IMG_9610-normal.jpg
 
IMG_9609-normal.jpg
Krookuksilla aloitetaan pihan kukinta.
 
IMG_9952-normal.jpg
 
IMG_9453-normal.jpg
 
 
2013
 
Ystävääni en ole nähnyt aikoihin, mutta luonani hän on näiden liljojen myötä.
 
Hein%C3%A4kuu%202013%20015-normal.jpg
 
Kärhö kukki todella runsaasti tänä vuonna
 
pl12-normal.jpg
 
Väriä pihassa, keltasta, punasta, oranssia, valkoista, vaaleanpunasta ja sinistä.
 
IMG_3463-normal.jpg
 
 
IMG_1656-normal.jpg
 
Näitä kaunottaria en voinut vastustaa
 
IMG_2263-normal.jpg
 
Ruusut kukkivat kauniisti. Sade ei haitannu.
 
Hein%C3%A4kuu%202013%20124-normal.jpg
 
Mutta kyllä väriloistoa on muutenkin
 
IMG_3298-normal.jpg
 
IMG_2970-normal.jpg
 
 
 
IMG_1278-normal.jpg
 
Tulppaanit olen nimittänyt lohdun kukkasiksi
 
IMG_1288-normal.jpg
Narsisseja lisäsin viime syksynä
 
yfv%20001-normal.jpg
 
Kevät alkoi rookuksilla.
 
IMG_0176-normal.jpg

2012

Vaikka tänä vuonna en tehnyt juuri mitään uutta tuonne mökille, niin istutin muutaman kevätsipulin kuitenkin. Eihän kukkia ole koskaan liikaa. Se on vähän sama asia kuin että naisella ei ole koskaa liikaa kenkijä ja laukkuja. Mutta ei myöskään liikaa kukkia. Toivottavasti nämäkin kukkii entisten lisäksi keväällä. Viimekeväänä kun kukinta oli parhaimmillaan oli se ilo silmälle ja sielulle.



          


     

 
 
             



 
        

Syyskukkijat loi valoa pihaan, kun ei tuo aurinko nin kovin usein paistanu. Enempäsä se jaksoikin sataa.




Syyshortensia kyllä yllätti täysin. Se jaksoi kukkia kaksi kuukautta ja kukat oli isompia kuin pääni. Aivan mahtava kokemus.




Näitä ruusuja ostin kaksi pari vuotta sitten. Onneksi ostin kaksi tainta sillä toinen paleltui. Näin jäi ainakin yksi kukkimaan. Ihastuin tähän erikoiseen kukintaan. Äkkiä ei arvaiskaan ruusuksi.




Liljonen kukinta kärsi todella tästä ennätyssateisesta kesästä. Mutta jospa ensikesä olisi parempi.
Tosin kun en voinut olla kuin viikonloppusin ja lomat mökillä en samalla lailla nähnyt kaikkea kukintaa kuin normaalisti.






























2011



 

 


 
 

 
  


 
 


 
  

 

 

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?

 

 

 

Mitä on tämä hiljaisuus?

 

Mitä tietävi rauha mun sydämmessäin,

 

tää suuri ja outoja uus?

 

Minä kuulen, kuink kukkaset kasvavat

 

ja metsässä puhuvat puut.

 

Minä luule, nyt kypsyvät unelmat

 

ja toivot ja touot muut.

 

Kaikk on niin hiljaa mun ympärilläin,

 

kaikk on niin hellää ja hyvää.

 

Kukat suuret mun aukeevat sydämmessäin

 

ja tuoksuvat rauhaa syvää.

 

”Eino Leino”

 




 








 







omat%20ruusut11-normal.jpg



  


Ei äkkiä arvais mutta ruusu se kyllä on.


 

 

 
2010





 



 

 



  








  



 


 




 



  







  



  




 



 

  






 




 



 

Maanpeiteperennat on ihania, ne on helppohoitosia ja kukkivat runsaasti.

     


  



   



 



 

Vaarin ostama Jasmin on jaksanut kukkia joka vuosi yhä runsaammin. Yhtenä vuonna tosin rusakko söi siitä puolet. Mutta siitä tuli sitten entisäkin tuuheempi. Ja ympärillä kasvavat Japanittaret on sitä jotenkin suojannu nämä vuodet. Tosin Japanitarta täytyy varmaan kitkeä kovalla kädellä ensi keväänä.