Nyt kun jälkeenpäin mietin noita kahta kuukautta niin en voi kun ihmetellä tätä kevättä ja kesää. Kaikki on mullistunut. Toki entiselläkin menty on. Marjassa, sienessä ja kalassa on käyty vapaa ajalla. Kamerankin kanssa on kuljettu rantoja ja metriä pitkin.
Luonto on näyttänyt kauneintaan ja antanut voimaa arkeen.
Mustikat ja vadelmat on talven varalle kerätty.
Onneksi marjat löyty ihan pihapiiristä.
Sienä myös on saanut vain hakea metsästä. Kerätty on Kanttarelleja reilu 40l ( tureena). Enpä muista milloin olisi luonto antanu sellaista satoa kuin tänä vuonna. Niitä on sditten ketätty itele ja muille. Säilötty kaivattamalla.
Kalassa on käyty ja aina on hyvät patakukkoahvenet saatu. Ja haukeakin ihan omaan tarpeeseen.
Luonnossa kuvaten liikkuminen on ollut myös terapiaa. Samoin marjastaminen ja sienestäminen.
Samalla sitä ajattelee asioita oikeaan järjestyksseen tuolla mielessään.
Poikakin kävi perheineen vihdoinkin. Ihanaa. Koronan vuoksi hupsahti puoli vuotta edellisestä kerrasta. Ja voi kun oli pikkumiehet kasvaneet noina kuukausina.
Kyllä se on ihanaa kun saa rakkaat lähelleen.
Kameralla saa tallennettua yhtä sun toista tuonne muistojen arkkiin.
Hepokattia en ollut nähnyt kuin lapsena viimeksi. Nyt se viihty amppellipelakuussa parisen viikkoa.
Parvekkeella kukat jaksaa kukkia runsaana.
Kauankohan jaksavat.
Ajatukset onkin kaivannut rauhaa. Suru astui taas perheeseen. Sisareni menetti poikansa äkillisesti. Surun ja tuskan määrää ei voi sellainen kuvitella ken ei ole lapsensa menetystä kokenu. Itse kun sen on kokenu niin tietää. Ja läheinen hän oli meillekin. Mutta aina ei voi ymmärtää miksi. Miksi meistä sisaruksista jo kolme on joutunut menettämään lapsensa.
Syviä on ollut viimeviikkoiset ajatukset. Ja voimia on yritetty antaa siskolle ja hänen perheelleen. Sitä tietää että suru ei häviä koskaan ja vie vuosia päästä yli menetyksestä.
Mutta surun kanssa joutuu opettelemaan elämään. Meille jää vain muistot ja niiden avulla elämä jatkuu. Ensin tunnista toiseen. Sitten päivästä toiseen. Sitten jo viikosta seuraavaan viikkoon.
Yhdessä eteenpäin perheen voimalla. Mutta joskus kuitenkin miettii kuinka vähän voikaan itsestään antaa. Mutta sekin vähän rakkaudella ja lämmöllä.
Välissä yhdet ihanat häät ja taas suruviesti. Ystävä nukkui pois.
Tämä kesä näyttää elämän iloja ja -suruja.
Nähtäväksi jää mitä se vielä tuo tullessaan ennen kuin vuosi vaihtuu.
Kommentit